tiistai 29. maaliskuuta 2016

FINLAYSON JA KUVATAITELIJA HANNU VÄISÄNEN!!!

Mielettömän upea lopputulos Finlaysonin ja Hannu Väisäsen yhteistyöstä. Kerrassaan hienoa uudistumista Finlaysonilta, sillä tällaista olen minä ainakin kaivannut.

Katso linkistä mallisto:

https://finlayson.studio.crasman.fi/bank/tiedotteet/finlayson_hannu_vaisanen_2016

Olen vuosia jo tykännyt Marimekon ja Miina Äkkijyrkän yhteistyön tuloksista, jotka ovat edelleen mielestäni henkeä salpaavia. On mahtavaa nähdä, että jälleen pystytään tuomaan taide tavalliseen kotiin.

Näissä kuvioissa on leikkisyyttä, mikä kiehtoo ja viihdyttää. On hauska katsella kuvioita ja hahmotella niistä omia ajatuksia ja fiiliksiä. Yllä oleva pöytäliina sopisi mielestäni vallan mainiosti lasten kutsuille tai aikuisten illan istujaisiin. Nämä siis toimivat todella monessa menossa.



Pienissä tehoneliöissä kun asuu, on avoketttiön ja olohuoneen yhdistäminen on helppo tehdä tekstiileillä.  Voisin hyvin kuvitella tuon liinan ja tyynynpäällisen meidän kotiin tulevan 2016 kesän sisustukseen. Josko ne saan haalittua, niin laitan tähän sitten oikeita kuvia.

Pussilakanasetti, joka varmasti miellyttää monia musta-valkoisen sisustusbuumin myötä. Meillä on makuuhuoneessa Cole&Sonin woods tapetti , johon voisin hyvin yhdistää tämän setin.

Hannu Väisäsestä haluan kertoa vielä, että hän on sekä kirjailija, että kuvataiteilija. Melkoinen monilahjakkuus onkin, sillä saanut mm. Finlandia palkinnon romaanistaan toiset kengät. Se meneekin sitten lukulistalle tämän minulle uuden tuttavuuden myötä. Wikipedia kertoo myös, että hän on kansainvälisesti arvostetuimpia suomalaisia taiteilijoita.

Minun taiteellinen silmä on olemattoman kehittymätön, mutta tämän Finlaysonin ja Väisäsen yhteistyön myötä innostuin perehtymään Väisäsen taiteeseen enemmänkin.

Kuvat on ladattu oheisen linkin kautta, josta voit katsoa koko malliston. Kiitos, että olikin näin kätevästi laitettu esille, sillä useimmiten en osaa oikein lainata kuvia.

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Marie Kondo: Kon Mari ja minäkin Maritan!



Marie Kondo on japanilainen nainen, hän johtaa erittäin menestyvää japanilaista ammattijärjestämisen yritystä. Tämä nainen on todella pyhittänyt elämänsä asialleen, joten tekstikin on vaikuttavaa, voin luvata.

Halu muutokseen tulee sisältä, eli se saa sinut ja minut hankkimaan ikiomaksi tämän kirjan. Loppu onkin sitä, että annat sisällön viedä sinua ja se vie mennessään.

Minä en ole päässyt kirjan loppuun saakka edes, mutta muutos on jo alkanut, paikoin voimakkaana.
Luopuminen materiasta on vapauttavaa ja innostavaa. Paras mieli tulee, kun saa kierrätettyä hyvää tavaraa ja vaatetta niille, jotka saa niistä jälleen iloa. Se tunne on euforinen, korvaamaton ilo!




Pieni hetki itselleen silloin tällöin lemppari nojatuolissa, illalla nukkumaan mennessä tai aamulla viikonloppuisin. Sen enempää se ei aikaa vaadi. Tätä ajan metsästämistä ainakin pienten lasten vanhemmat joutuu pohtimaan.

Aikaa lukea, aikaa aloittaa luopuminen ja aikaa järjestää. Mistä sen ajan löytäisi? Minä en ole tätä vielä täysin hahmottanut, mutta jostain sen saa. Marittaminen luo kaivattuja lisätunteja vuorokauteen, sillä tähän hommaan ei ehdi lähteä viikon aikataululla, vaan ennemminkin projekti, jossa joku osa-alue käydään kerralla läpi ja kunnolla. Minulla on vahva usko, että tämän läpikäyminen säästää minulta elämäni aikana aika paljon aikaa loppujen lopuksi!

Minä aloitin lapseni vaatekaapista marittamiseni.Vaatteet, jotka tuottaa yhä iloa saivat jäädä, muut lähti kiertoon. Se on nyt maritettu huolella. Paljosta on luovuttu, paljon järjestetty ja homma on tavoitteena pitää jatkossakin näin selkeänä kokonaisuutena. Katso alla oleva kuva, sillä siitä näkee paitojen kätevän järjestyksen. Lipaston kun avaa, näkee heti kaikki paidat. Kätevää!




Olen siirtynyt vaatteisiini ja suurin osa niistäkin on kierrätetty ja kierrättymässä. Iloa ei ainakaan tuota vaatteet, jotka ei edes mahdu päälle. Niitä löytyy maritettavaksi kasseittain ja luopuminen tuntuu helpolta ja puhdistavalta.


Facebookissa on oma Kon Mari ryhmänsäkin, josta saa ideoita, fiiliksiä, onnistumisia ja ymmärrystä tarvittaessa. Tämän marittamisen vaikein etappi on luopua asioista ja esineistä, joilla on tunnetta. Siispä matkaa on vielä paljon, mutta mielenkiinnolla ja innolla jatkan tällä tiellä.

Lastenvaatehulluus Mini Rodini, Papu, Gugguu, Mainio, You Name it!







Tiedättekö tunteen kun löydät hyvässä tarjouksessa kasvavalle lapsukaisellesi mitä ihanampia vaatteita? Ja sen, kun niitä alkaa löytymään myös yli oman tarpeen?

Tuiki tarpeellisia monet, kuten perusvaatetus ja erikseen vielä ulkoiluvaatteet, johon kannattaa satsata, niin hyvin kuin vaan voi. Tarkoitan sitä, että lämpimissä ja sopivan kokoisissa vaatteissa lapsi viihtyy ulkoleikeissä entistä paremmin.

Mutta on myös rajansa sille, milloin se ihanuuksien hankita, kierrätys tai kaappeihin säästely tulee ongelmaksi, vaivaksi, riesaksi ja pakkomielteeksi jopa.

Joka vuosi sama hulluus iskee minuun vuodenvaihteen jälkeen, kun alennusmyynnit alkavat. Tämä on se aika, kun pyöräytän koko vaatekaapin ympäri, vanhat rytkyt kiertoon ja seuraava koko vaatteissa käyttöön. Alesta löytyy helmiä edullisin hinnoin. Olen joutunut jopa päättämään, että Gugguuta ja Mini Rodinia pyrin ostamaan vain alennetuin hinnoin. Tämä siksi, ettei homma riistäydy vallan vallattomaksi.



 Gugguu Ice mint shortsit 36,50e. On niillä hintaa, mutta laadusta,tyylistä, mallista haluan maksaa.






Tämä päätös ostaa vain alennetuin hinnoin myös siksi, että mielestäni lemppari merkit ovat niin hurjan arvokkaita täydellä hinnalla. Toki ne kierrättyy yhden lapsen käytöstä useimmiten Facebook kirpputorien kautta hyvillä jälleenmyyntihinnoilla. Lopputulos parhaassa tapauksessa on se, että ne eivät tule henkkamaukkaa kalliimmiksi hankinnoiksi.


Mini Rodini clouds grandpa paita 46e ja Papu Popcorn leggingsit 32e. Nämä siis hinnoista esimerkkeijä, ehkä myös ihanan yhdistelmän esittelyä hieman, tämän kevään ss16 mallistoista.







Upeita Suomalaisia lapsille ja aikuisille valmistavia merkkejä ovat mm. Papu ja Mainio. Papun laatuun olen kerrassaan hullaantunut. Niitä olen ovh hinnoin tilannut ja tähän asti ollut tyytyväinen. Paras asiakaspalvelu mitataan kuitenkin useimmiten siten, miten reklamaatiot hoidetaan. Ei kuulosta kovin positiiviselta, mutta virheitä sattuu itse kullekin, niin pisimmän korren kantaa se, joka myöntää virheet ja hoitaa ne hyvin. Papulle en ole vielä reklamaatiota joutunut tekemään, tämä arvio siis jää nähtäväksi mahdollisesti.

Gugguu on hyvä esimerkki huonosti hoidetusta asiakaspalvelusta. Someraivon ovat saaneet totisesti osakseen, eivätkä ottaneet siltikään oppia niin hyvin kuin olisin toivonut. Minä silti vieläkin ostan heidän vaatteita nettikirppiksiltä ja alennusmyynneistä. Yksi ainoa tuote on ollut viallinen meidän historiassa, joten se ei ole liikaa. Ikävä maku vaan jäi heidän toiminnastaan, sillä reklamaatio ei hoitunut parhaalla mahdollisella tavalla. He eivät siis halunneet hoitaa asiaa ollenkaan toisin sanoen.

No takaisin hulluuteen! Mikä niissä lastenvaatteissa vie mennessään?
Ihanat kuosit, samanhenkiset tyypit? Facebookissa hehkutus "päivän asu" valinnoilla. Tunnen siis kuuluvani joukkoon.

Nekin, mutta kyllä ne suurimmat syyt ovat ekologisuus, myrkyttömät vaatteet, usko siihen, että joku kantaa vastuun siitä millaisissa olosuhteissa ne lapseni vaatteet valmistetaan. Kyllä meilläkin on henkkamaukkaa, jota parjataan usein:  lasten valmistamia vaatteita lapsille..Mutta siis pienin askelin pyrin parempaan suuntaan.

Vähemmän vaatetta kaapeissa kaiken kaikkiaan ja enemmän laatua ja eettisesti valmistettuina. Tähän siis pyrin myös omissa vaatteissa.
Olen huomannut, että muutama kalliimpi ja "helmistä helmin" mekko, jonka olen alennusmyynnistä bongannut, kestää käytössä kerta toisensa jälkeen minullakin, enkä edes kyllästy. Harmittavinta onkin löytää lempparivaatteita, jotka eivät kestä käyttöä. Monta tällaista ostosta heiluu henkareissa tälläkin hetkellä.




Asiasisältö rönsyilee taas aika lailla, kun pitkästä aikaa kirjoitan ajatuksen juoksua.  Yhteenvetona voisin tiivistää, että vaikka ostaisi kaikki vaateensa niin eettissesti ja myrkyttömästi valmistettuina kuin mahdollista niin ehkä vieläkin tärkeämpää minulle ja minun mielestä olis rajoittaa myös sitä kokonaismäärää niissä rytkyissä.

Voisin jatkaa pohdintaa siihen suuntaan, että mikä on sopiva määrä vaatetta? Montako paitaa, housua, takkia tarvitaan elämän rullaamiseen?  Olisko sittenkin parempi nauttia lastenvaatehulluudesta muutamien iki-ihanien vaatteiden kera ja käyttää niitä mahdollisimman paljon ja miettimättä niiden jälleenmyyntiarvoa? Minä erityisesti sorrun siihen, että jos annan lapseni pitää harkitusti tiettyjä vaatteita, voin saada ne kierrätettyä hyvällä hinnalla. Pöh, hulluahan tuo on!

Luopua en aio lastenvaatehulluudesta, mutta pohdin valintojani jatkossa entistä tarkemmin ja käytän aikaani kirppislöytöjen tekemiseen.



Ihanaa kevättä ja kesää kaikille lastenvaatehulluille!





tiistai 21. huhtikuuta 2015

Miina Äkkijyrkkä Marimekolle





Miina Äkkkijyrkkä on suunnitellut Marimekolle Iltavilli ja Kevätjuhla kuosit. Kevätjuhla on minun ehdoton suosikkini kaikista Marimekon kuoseista.
Molemmat kuosit koostuvat vasikoista. Vasikoiden muotokieli ja leikkisyys kiehtovat. Voi olla, että mummolan vasikat lapsuudessani ovat jättäneet jäljet makuuni.


Näiden kauniiden kuosien pieni ongelma on se, että Marimekko ei valmista niitä enää (tietääkseni ollenkaan).  Olen ollut myöhäisherännäinen kuosin suhteen, joten joudun metsästämään haluamani tuotteet kirppiksiltä ja outletista. Onnekseni minulla on hyvä sijainti, joten käyn Marimekon outletissa satunnaisesti ja Facebookin Marimekko kirpputoreilta olen tehnyt myös löytöjä. Tai no, aika hurjia summia siellä monista tuotteista pyydetään, joten onko ne sitten löytöjä vai epätoivossa ostettuja.


Tämä tyynynpäällinen mm. löysi tiensä meille Facebook kirppiksen kautta. Kiitos myyjälle! Ja oli muuten todellinen löytö, sillä hinta oli kohtuullinen 22e ja kunto hyvä. Olen aivan haltioissani tästä raikkaudesta ja värikylläisyydestä.






Tyyny ja verhot sopivat hyvin yhteen.  En osaa sanoa olisiko vähän liikaa väriä minun makuun jos verhokin olisi tuolla raikkaan neonvihreällä pohjalla väritetty.

Pahoitteluni alkuun ryppyisestä kankaasta.  Tämä kangas odottaa meillä vielä paikkaansa ja aikaansa. Se on verhoksi ommeltu, joten ikkunaan se pääsee vielä, mutta en tiedä sijaintia. Tämän kankaan ostin Marimekon outletista ja äitini ompelijana hurautti kaikki reunat siitä siistiksi.
Tämä oranssi pohja on myös erittäin värikylläinen ja raikas, joten voisin ehkä kesäksi/ syksyksi nostaa tämän verhotankoon!




Mukeja olen muutamia löytänyt nettikirppiksiltä myös, keltaiset olivat 20e/ kpl - sanoisin, että turhan hintavia. Punaisen sain 11e /kpl ja siinä hinta oli hyvinkin kohdallaan, harmi, että myyjällä ei ollut niitä enempää tarpeettomina.  Tuon näitä hintoja esille tarkoituksella, sillä jos joku muukin näitä kirppistelee ja sattuu lukemaan tämän, niin on hyvä saada vertailupohjaa sille, mitä niistä kannattaa maksaa. Ihmiset määrittävät markkinahinnan tarjouksillaan, mutta kirppiksillä kannattaa myös tinkiä.



Punaisen mukin kuosi on Iltavilli, joka tulee oikeuksiinsa erinomaisesti. Mukissa on tarpeeksi monta vasikkaa.




Tämä muki on Iltavilli kuosia. Tässä on vain yksi vasikka, joten takaa näyttää liian tyhjältä mielestäni. Väri on todella raikkaan ja kirkkaan keltainen. Olisi ihana jos tällä värityksellä olisi kangastakin, mutta eipä ole tullut vastaan.


Haaveena olisi iso, pyöreä tarjotin jostakin näistä kuoseista! En ole löytänyt vielä, mutta jos sinulta löytyy sellainen ja haluat siitä luopua, niin kommentoi mulle!!! Maksan hyvin.
En tosin ole ollenkaan varma, onko sitä koskaan edes valmistettu.



Tässä on kuvattuna meidän vahakankainen pöytäliina.  Aika räväkkä kieltämättä. Minulla on ollut tästä alunperin kaitaliinoiksi leikatut palaset, kunnes uskalsin ostaa Marimekon outletista kokonaisen palan keittiön pöytään.








Olohuone ja keittiö yhdistyvät luonnollisesti tällä pöytäliinalla ja tyynynpäällisellä. Meillä on avokeittö ja pienet tilatkin vielä, joten on järkevääkin yhdistellä samaa kuosia. Harvinaista mielestäini, että sama kuosi toimii hyvin keittiössä ja olohuoneessa.

Raikasta kevättä kaikille!! Nautitaan luonnon heräämisestä, väriloistosta ulkosalla sekä sisällä!! Talven harmaus ja tummuus saa väistyä.

Kodit on elämistä varten, on turhaa jännittää harmonian rikkoutumista, jos värejä haluaa kokeilla. Mitä sitten jos kotisi ei olekaan kuin uusimmassa Dekossa? Saa mennä  ja kuuluukin välillä mennä pieleen tai omien rajojen ulkopuolelle sistustamisen maailmassa.

Parasta antia on, jos pystyy elämään myös trendien ulkopuolella ja löytämään oikeasti niitä asioita sisutuksessa, joista itse tykkää.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Tiikeri ei päässyt raidoistaan!

No niin.. (Ismo leikolan sanoin) nyt on tunnustuksen aika. Onhan tässä helmikuu jo rämmitty.

Eli 1. ostokseen sorruin jo 3.2. Stadiumista ostin itselleni katu-uskottavat Puman kollegehousut. Puolustuksena kerron, että ne ovat jo melkein liian usein jalassa, eikä vain kotona.

Sitten tuli GUGGUUN Drop 1. Tilasin  pojalleni sieltä ihanan ice blue haalarin ja shortsit kesäksi. Ei niin tarpeen, mutta minulla hyvänä ja pahana tapana pukea lastani huolella.

Tästä nolostuneena tein vakaan päätöksen kierrättää vanhoja lasten vaatteita facebookin lastenvaatekirppiksillä. Tässä projektissa onnistuin sekä hyvin, että huonosti. Vanhoista ja osasta uusia vaatteita päästiin eroon, mutta ratkesin siellä itsekin ostamaan pojalleni vaatetta.

Voitte varmasti arvata, että tässä kohtaa olin jo täysin unohtanut itselleni tekemän lupauksen olla shoppailematta!

Marimekon Outletista ostin herran aikaan viimeisiä Miina Äkkijyrkän suunnittelemia tuotteita Marimekolle. Saimme uuden pöytäliinan ja verhot. Nämäkään eivät tulleet tarpeeseen,  sillä minulta löytyy verhoja joka kuukaudelle suunnilleen.

Uusi upea valkoinen nahkasohvamme saapui, joten sen seuraksi tilasimme Norman Copenhagenin mustan, pienen tablon ja samaan syssyyn keittiön valaisin myytiin pois. Ystävänpäivälahjaksi (tai muuten vaan) mieheni osti minun toimesta meille Louis Polsenin Enigma- valaisimen. Se on toimitustuote ja tulee meille huhtikuussa. Postaan siitä takuuvarmasti!


Tämä avautuminen on kyllä kieltämättä tosi noloa, mutta aion ottaa opikseni tästäkin!

Maaliskuu edessä häämöttää, joten itseni vuoksi aion yrittää uudelleen. Teen tämän nyt tosin hieman eri tavalla. Kokeilen niin päin, että ostan vaan jos tarvitsen??!!! Annan itselleni luvan ostaa muutamat jutut, joita olen suunnitellut, mutta jospa se ei menisi ihan överiksi niin kuin nyt meni!

Kuulisin mielelläni myös muiden kommentteja tällaisesta ihanasta ja tarpeettomasta kulutushysteriasta? Onko muilla samaa ongelmaa havaittavissa?

tiistai 20. tammikuuta 2015

Tuhlarin tuleva Helmikuu, EI shoppailua

Mä olen intohimoinen shoppailija, tässäkin kuussa mennyt varmaan niin paljon, etten uskalla laskea. Tietty tammialet ovat olleet löytöjen aikaa, mutta nykyään alennusmyynnit ovat käynnissä ympäri vuoden.

Shoppailen  naisten vaatteita, lasten vaatteita, miehen vaatteita, sisustustavaraa,huonekaluja, harrrastevälineitä ja uusi autokin meille tuli. Siis aika lailla laidasta laitaan rahaa menee.

Nyt on siis haaste tulossa! Ei shoppailua ollenkaan helmikuussa. Minuaa hirvittää tämä tilanne, mutta toisaalta kutkuttava ajatus säästää. Tähän ei lasketa sitä, että meille toimitetaan helmikuussa uusi upea valkoinen nahkasohva.

Ruokaa ja pakollisia menoja tietysti on, mutta siis ei ns. turhakkeita eli ei vaateshoppailua, eikä sisustuskamaa yms.

Täytyy sanoa, että onneks Helmikuu on lyhyt kuukausi, sen verran tiukkaa tekee tämä haaste.
Mut en vaan jaksa, että pieni koti täytyy krääsästä. Nyt siis tarkoitus kierrättää ja myydä samalla turhaa tavaraa ja vaatetta pois. Kevät siivousta monessa mielessä siis!



Niin kauniita kuin nämä Iittalan rasiat ovatkin, niin huoh, ostan lähinnä huvikseni niitä!! Aina löytyy tarpeita, kun niitä itselleen luo ja suo..


Eiliseltä illalta tämä kuva, eikä tässä kaikki ostokset edes ole, siitä on purettu pois muutama laatikko aletavaraa.. Nämä kaikki olin tilannut pojalleni. Ihania käyttövaatteita, mutta rajansa kaikella, vaikka kohtuu hinnalla sainkin.

No nyt siis pienet vaatteet kiertoon, oman vaatekaapin suursiivous edessä, eli siinäpä tehtävää helmikuulle.  Olisipa kiva saada sijoituksistaan merkkivaatteisiin jo välissä omiakin pois. Olen ajatellut niin, että ostan laadukkaita tuotteita, jotka kierrättyy helposti. Todellisuus hieman toinen tosin.

Tämä säästötavoite sanottu nyt sopivan julkisesti, eli tulen raportoimaan tänne kuinka minun käy haasteessani.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Mini&Maximus on uusi ja hauska tuttavuus

Jenkkimerkki Mini&Maximus hurmasi minut jännillä lasten vaatteilla. Tsekkaa minandmaximus.com

Housut ja paita sopivat settinä yhteen, mutta myös monen muun vaatteen kanssa. Erittäin leikkisät, hyvä materiaali ja käytännölliset leikkaukset vaatteissa. 

Löysin lisäksi Adidaksen sisäpelikengät 26,5 kokoa! Niin pientä kokoa olevia olen metsästänyt jo kauan.  Kevään / syksyn sadesäille crocs kumisaappaat, jotka todettu hyviksi jo pienemmissä versioissa. Kahvat saappaissa tekevät ne helpoksi pienelle pukea itse jalkaan. 

Nämä mm. Tilasin nettikaupasta alexandalexa. Sieltä saa todella hyviä tarjouksia alennusmyyntien aikaan. Miinuksena, että palautuskulut pitää itse maksaa jos aikoo palautella tuotteita. Minä tilaan sieltä aika lailla varman päälle tilauksia, koskaan en ole palauttanut tuotteita sinne.